Tuottava Idea -kilpailun aluevoittajat on valittu

Suomen Nuorkauppakamarit ry järjestää yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa Tuottava Idea -kilpailun

Tuottava Idea 2020 D-alueen yrityssarjan voitti kuopiolainen Heart2Safe Oy tuotteellaan EKG-koru, Start-Up –sarjan oululainen Golden Malt Limited gluteenittomalla ohrallaan sekä yhteiskuntasarjan Savonia AMK Business Center Pohjois-Savon yrittäjyyden yhteisellä oppimisympäristöllään. 

 

Tuottava Idea -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämä innovaatiokilpailu, jonka tavoitteena on nostaa esille suomalaisia innovaatioita. Kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Idea saa olla enintään kolme vuotta vanha ja sen tulee olla jo tuottavassa käytössä. 

 

Kilpailu on kaksiosainen; ensin kisataan alueen voitosta, minkä jälkeen voittajat edustavat aluetta kansallisessa kilpailussa. Alueelliset voittajat
julkaistiin perjantaina 25.9. Joensuussa Nuorkauppakamareiden D-alueen vaalikokouksen yhteydessä. 

 

Alueelliseen tuomaristoon kuuluivat aluejohtaja Sari Mielonen Nuorkauppakamareiden D-alueelta, toimitusjohtaja Jari Junkkari Intotalo Oy:stä sekä Mari Viirelä
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry:stä. Tuomarit arvioivat idean innovatiivisuutta, ajankohtaisuutta ja positiivista vaikutusta yhteiskuntaan.
 

 

Alueen voittajat jatkavat kansalliseen kisaan, jonka voittajat julkaistaan
6.10. Helsingin Pörssitalolla. Kansallisten sarjojen voittajat pääsevät soittamaan Nasdaq OMX Helsinki -pörssin avauskelloa. Lisäksi voittajat saavat yrityksensä logon näkyviin New Yorkin Times Squaren valotaululle.
 

 


Tuottava Idea somessa:

follow me on twitter   follow me on facebook