Alue D:n Strategia 2022-2025
#feelthedee
Strategialla viitataan suunnitelmaan ja keinoihin saavuttaa pitkän aikavälin päämäärä. Strategialla haluamme kirkastaa suuntaa ja yhteistä viestiä sekä kamaritoiminnan sisällä että myös ulkoisesti muun muassa sidosryhmien suuntaan.
Tavoittelemme strategian avulla mm.
– päätöksenteon perustan vahvistamista ja johtamisen tukemista
– toiminnan laadun ja mielekkyyden parantamista
– yhteisen toimintamallin ja -ohjeistuksen muodostamista.
D-alueen strategia ja strategiakauden tavoitteet
D-alue on maantieteellisesti Suomen suurin alue, jonka kaikessa tekemisessä näkyy vahva yhteisöllinen toimintakulttuuri, yhdessä onnistuminen ja välittävä verkosto. Näiden arvojen, mission ja vision sekä Deen hengen varaan on hyvä rakentaa vahvaa ja laadukasta tekemistä.
Alla on esiteltynä strategiakauden kolme strategista valintaa ja niiden tavoitteet:
Tunnettuuden vahvistaminen
- Vahvistetaan nuorkauppakamaritoiminnan brändiä ja näkyvyyttä alueella
- Viestitään aktiivisesti alueen kamareiden vaikuttavasta tekemisestä
- Tuetaan kamarien vaikuttavaa tekemistä järjestämällä alueelle yhteistä koulutusta mm. viestintään, yhteiskuntavaikuttamiseen, koejäsenhankintaan. Mahdollistetaan osallistuminen myös etänä
Kumppanuuksien kehittäminen
- Jaetaan parhaita käytäntöjä ja luodaan yhteisiä malleja kamarien yhteistyökumppanuushankinnan tueksi
Vaikuttava projektitoiminta
- Alueella tehdään strategiakauden aikana 100 vaikuttavaa projektia
- Projektit edistävät kansallista strategiaa ja/tai kestävän kehityksen tavoitteita (SDG)
Strategian seuranta
Strategiaa on tarkennettu strategian mittaristolla. Tunnuslukujen ja mittareiden seuraaminen ovat tärkeässä asemassa toiminnan kehittämisen ja ohjaamisen näkökulmista, jotta pystymme reagoimaan tarvittaessa myös strategiakauden sisällä, muuttuvaan maailmaan. Strategia ja sen mittaristo toimivat pohjana kaikelle tekemiselle ja jokaisen vuoden toimintasuunnitelmille.