Ari Saavalainen, WNKK, on Sanan Säilä 2017!
Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen puhekilpailu, Sanan Säilä, käytiin Lahdessa 22.4.
Kilpailijat lähestyivät aihetta siitä näkökulmasta, kuinka nuorkauppakamaritoiminnasta syntyneiden verkostojen ja itsensä kehittymisen kautta saadaan suoraan hyötyä myös työelämän puolelle. JCtoiminnan koettiin muuttavan ihmistä ja saamaan hänet ajattelemaan ns. laatikon ulkopuolelle. Puheissa vilahtivat sanat tsemppimeininki, JC-energia, yrittäminen, tukeminen ja hyvät tyypit.
Puhekilpailun voitti ja Sanan säiläksi 2017 nimitettiin Ari Saavalainen Warkauden Nuorkauppakamarista. Ari vakuutti tuomarit monipuolisella esiintymisellään, yleisön huomioimisella ja omakohtaisilla esimerkeillä kuinka JC-verkostot ovat kasvattaneet häntä ja pelastaneet hänen uransa. Arin puhe oli henkilökohtainen kasvutarina.
Kunniamaininta myönnettiin Antti Lehdolle, Rauman Nuorkauppakamarista.
Tuomaristossa olivat:
Tuomariston pj, koulutusjohtaja Maria Sippala
Kehitysjohtaja, Kansainvälisyys ja myynnin edistäminen, Hanna Toimi
Sanan Säilä 2013, Hannu Nikupeteri
Puhekilpailun voittaja, Sanan säilä 2017 lähtee edustamaan toukokuun lopussa Suomen Nuorkauppakamareita JCI Eurooppakokoukseen Baseliin Sveitsiin.