Kaisa Marin ja Mikko Nissi – alueen uusimmat senaattorit

24/03/2024

Kaisa Marin Kajaanin Nuorkauppakamarista senaattoriksi #82712!

Kaisa Marin on kajaanilainen nuorkauppakamari-ilmiö, joka on ihastuttanut, viihdyttänyt ja häikäissyt yli kymmenen vuoden pituisen JC-uransa mitalla. Jäsenyyden alkutaipaleen Sanan Säilän voittaminen vuonna 2011 siivitti Kaisan kamariuralle puheiden maailmaan, niistä innostuen ja kouluttajana jakaen omaa osaamistaan. Hän on kipinöivä tehopakkaus ja tämä on näkynyt vuosien aikana lukuisissa projektirooleissa, vastuunkantamisena paikallisella, alueellisella sekä kansallisella tasolla sekä aktiivisena osallistumisena kokousviikonloppuihin meillä ja maailmalla.
Kaisa on aktiivinen tekijä, jonka merkitys Kajaanin Nuorkauppakamarille on ollut valtaisa. Kaisa on omalla aktiivisuudellaan ja pitkällä nuorkauppakamariurallaan tukenut ja kannatellut kotikamariaan, kannustanut sen jäsenistöä ja toiminut kamarikummina tuoreille tulokkaille. Tuomalla oman panoksensa kamaritekemiseen hän on pitänyt huolta, että laadukas tekeminen, kamarin tulevaisuus ja innostava ilmapiiri pysyvät taattuina.
Kaisa on henkeen ja vereen JC, joka on nauttinut paikallisesta tekemisestä, antanut panostaan aluetasolle, vaikuttanut kansallisella kentällä ja vienyt suomalaista nuorkauppakamariosaamista ulkomaille saakka.

Mikko Nissi Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarista senaattoriksi #82713!

Mikko Nissi on ollut aktiivinen JC-toimija aina liittymisvuodestaan 2013. Mikko on toiminut oman kamarinsa hallituksessa neljän vuoden ajan, alueprojektipäällikkönä Tuottava Idea-kilpailussa, Alue D:n strategiavalmentajana ja kansallisen strategiatyöryhmän jäsenenä. Vuonna 2024 Mikko toimii kansallisen strategiatyöryhmän puheenjohtajana sekä kansainvälisessä roolissa ’Executive Assistant to World President’ Oulun Eurooppakokouksen ajan. Mikko on ollut alusta asti vaikuttavana tekijänä Oulun Eurooppakokouksessa ollessaan mukana hakemassa kokouksen järjestämisoikeuksia sekä toimiessaan kokouksen ohjausryhmän puheenjohtajana.

Oman kamarinsa toimintaan Mikko on jättänyt kädenjälkensä mm. kamarin tärkeimmän talousprojektin eli liputusprojektin kehittämisen sekä kamarin sijoitustoiminnan starttaamisen kautta. Mikko tunnetaan intohimoisena strategia-ammattilaisena, joka on ollut tärkeässä roolissa kehittämässä kamarin strategiatyötä ja strategian jalkauttamista toimintaan. Hän on vienyt osaamistaan strategiavalmentajana Alue D:n kamareihin ja myötävaikuttanut SNKK:n uuden strategian syntyyn kansallisen strategiatyöryhmän jäsenenä ja puheenjohtajana. Mikko tunnetaan myös erittäin pidetystä, nuorkauppakamaritoimintaa syväluotaavasta ’Learning with steroids’-keynotestaan.

Mikko on koko kamariuransa ajan tehnyt asioita täydestä sydämestään ja ollut luottopakki monille kamarilaisille sekä paikallisesti, alueella että kansallisesti. Nyt Mikon tinkimätön tekeminen ja toiminnan kehittäminen saa uuden muodon Mikon siirtyessä Tervisten senaattiin jatkamaan seuraavien tekijöiden tukemista ja sparraamista.

Kuva: Tiia Korhonen