Esittelyssä aluesihteeri Jenni Isoviita-Parikka

18/10/2017

Tervehdys kaikille!

Olen Jenni Isoviita-Parikka ja tänä vuonna hoidan alueen sihteerin, eli RS.n tehtäviä. Aluesihteerin tehtävä onkin ollut hyvä näköalapaikka alueen toimintaan, sillä kaikessa saa, pitää ja on suotavaa olla mukana. Ei ole montakaan asiaa, mikä alueella ei liikkuisi sihteerin käsien kautta. Vastaan esimerkiksi alueen rahaliikenteestä laskutuksesta ja kirjanpidosta aina jopa pinssimyyntiin asti. Suuren osan työajastani vie myös kokousten esivalmistelut ja pöytäkirjojen laadinta. Työtä ja etenkin johtoa tukevaa työtä siis riittää RS.n tontilla, mutta mikäpä siinä, kun on aina tekemisen meininki päällä.

Siviilissä työtehtäväni liittyvät varhaiskasvatuksen hallinnon puolelle, joten nuorkauppakamaritoiminta antaa mukavaa vastapainoa arjelle. Oma nuorkauppakamari urani lähti käyntiin 10-vuotta sitten ja olen ollut jäsenenä neljässä kamarissa D-alueella. Virkoja ja tehtäviä niin paikallisissa kamareissa kuin alueellakin on takana useampia, mutta laiska töitään luettelee. Tällä hetkellä kotikamarini on Kiteen nuorkauppakamari. Jos elämätilanteet tai työt vievät sinua usein paikasta toiseen, kuten itselleni on käynyt, suosittelen aluevirkoja lämpimästi. Älä jää miettimään vaan hakeudu tekemään, sillä sitä oppii. Nuorkauppakamaritoiminta jos mikä antaa valtavasti potkua työelämätaitoihin ja mahdollisuuden verkostoitua ympäri suomen. Hyvää syksyä kaikille ja toivottavasti nähdään vielä aluetapahtumissa!

Jennin kysymykset ja vastaukset:

  1. Hymyiletkö aina kuvissa?

En hymyile. piste.

  1. Tanssitko ilman musiikkia?

Tietysti tanssin silloin kun tekee mieli, vaikka ilman musiikkia

  1. Osaatko vaihtaa auton öljyt?

En osaa vaihtaa auton öljyjä.

  1. Kuinka monta kieltä osaat puhua?

Neljää kieltä; suomi, englanti, ruotsia huonosti ja saksaa auttavasti

  1. Pelkäätkö korkeita paikkoja?

En tiettävästi pelkää, mutta välttelen kyllä sujuvasti liian korkeita paikkoja.

  1. Laulatko autossa / suihkussa?

Tietysti laulan autossa jos laulattaa.

  1. Oletko ikinä itkenyt onnesta?

Tietysti!

  1. Jotain hauskaa mitä on tapahtunut viime aikoina?

Tytärtä oli pyydetty päiväkodissa kertomaan tarina, jonka tädit olivat kirjanneet ylös. Mitenkä lie pääosassa olivat olleet Anna ja Elsa. Nykyään kaikki minkä kuorruttaa Frozenilla menee läpi…