Esittelyssä aluepalkintopäällikkö Sini Torni

22/02/2017

Tervehdys alueelle D!Sini Torni

Aluepalkintopäällikkönne tänä vuonna tulee Kiteeltä, ja odottaa innolla päästä lukemaan palkintohakemuksia. Mikäs sen parempaa olisi, kuin nähdä koko kamarityön laaja skaala ympäri Suomea. Lisäksi tietenkin on mahtavaa päästä tekemään työtä nuorkauppakamaritoiminnan eteen, että jäsenet saavat nauttia erinomaisesti tehdystä työstä juhlien palkintogaaloissa!

Nuorkauppakamariin minut houkuteltiin mukaan kuusi vuotta sitten. Jokainen aktiivinen vuosi on ollut erilainen ja antanut hyvän lisän omassa kasvussani ihmisenä. Arkena hukuttaudun yrittäjyyteen. Markus Kajoa voisin lainata joko näin ”kaikkein kivintä on fysioterapeuteilla” tai näin ”fysioterapeutti eli vanhemmalta nimeltään sairasvoimistelija on Suomessa ihminen, jonka psyyken ja fyysen DNA on lähempänä typpioksiduulia ja kumipuuta kuin apeaa kansaamme”. Minusta on ihana auttaa ihmisiä voimaan paremmin.

Lisäksi kaipuuni kauneuteen näkyy monenlaisessa visualismissa, jota kohti lähden tällä viikolla kulkemaan opintojen polullani graafisen suunnittelun alalla, mistä pieni pilkahdus näkyykin jo meidän omassa aluelogossa. Siispä. Mikäli asia kuin asia vaivaa, oli kyse palkinnoista tai mistä vain mieltä painavasta asiasta, niin kysyä saa ja pitää. Mikäli en osaa auttaa, niin otan selvää tai ainakin kuuntelen sujuvasti ja olen apuna parhaani tehden. Innokasta ja aktiivista vuotta 2017! Tähdätään tänä(kin) vuonna erinomaiseen toimintaan isolla Deellä!

Ja loppuun Sinin vastauksia kysymyksiin, joista saamme hieman vielä lisää infoa kuka Sini on 🙂

Hymyiletkö aina kuvissa?
– useimmiten kyllä (vaikka enemmän ehkä irvistän)

Tanssitko ilman musiikkia?
– aika harvoin, enemmän piirrän mielessä ilman kynää ja paperia

Kuinka monta kieltä osaat puhua?
– kahta plus auttavasti kahta

Jotain hauskaa mitä on tapahtunut viime aikoina?
– snapchatin videot kaverin kanssa – ihanan hölmöä ?