Mari Hamara ja Arto Tanskanen saivat senaattorin arvot Kuusamon Signaali – aluevaalikokouksessa

09/09/2023

Mari Hamara

Mari Hamara Kuopion Nuorkauppakamarista senaattoriksi #81611!

Mari Hamara on ollut yksi Kuopion Nuorkauppakamarin aktiivisimpia ja näkyvimpiä henkilöitä oman kamarinsa toiminnassa. Yhdeksän kamarivuoden aikana hän on tehnyt omassa kamarissaan seitsemän eri virkaa, sisältäen puheenjohtajuuden. Vuonna 2017 hänet valittiin D-alueen vuoden nuorkauppakamarilaiseksi ja omasta puheenjohtajavuodestaan hänet palkittiin D-alueen parhaan puheenjohtajan palkinnolla.

Marin kamariuralla kansainvälisyys on näytellyt isoa roolia. Hän on osallistunut kansainvälisiin kokouksiin, toiminut alueen kansainvälisyyspäällikkönä ja vuonna 2021 Keskusliiton kansainvälisyyspäällikkönä. Kun Kuopion kamari järjesti kansallisen Viestinnän vastaisku -vaalikokouksen, Mari vastasi totta kai KV-ohjelmasta.

Kotikamari kuvailee Maria positiiviseksi ja avoimeksi tyypiksi, joka on aina valmis auttamaan. Näille ominaisuuksille on varmasti ollut käyttöä tänä vuonna hänen toimiessaan aluejohtajan oikeana kätenä aluesihteerin roolissa.

Senaattorin arvon myötä Kuopion Nuorkauppakamari tulee näkymään Marin mukana Suomessa ja maailmalla myös jatkossa.

 

Arto Tanskanen

Arto Tanskanen Oulun Nuorkauppakamarista senaattoriksi #81996!

Arto Tanskanen liittyi Oulun Nuorkauppakamariin vuonna 2015. Hän lähti heti tuoreena koejäsenenä Levin kansalliseen kokoukseen ja jäi sille tielleen jc-toimintaan. Kotikamarissaan hänet on palkittu kolmesti aktiivisimpana jäsenenä ja hän onkin ollut aktiivinen osallistuja kamarinsa tapahtumissa ja projekteissa. Tänä vuonna meneillään on viides oman kamarin virka.  

Vuonna 2018 Arto oli alueen tietohallintopäällikkö ja vuonna 2019 kansallinen tietohallintopäällikkö. Juuri näinä vuosina Suomen Nuorkauppakamarit siirtyi O365-ympäristöön ja siinä muutoksessa Artolla oli merkittävä rooli – sekä ympäristön rakentamisessa että jäsenistön kouluttamisessa. Kamarinsa puheenjohtajana hän toimi 2021. Juuri Arton puheenjohtajavuonna käynnistyi Oulun seudun kamareiden suurimman projektin valmistelut: EC 2024.  

Kamariystävät kuvaavat Artoa luottopakiksi, joka ei pidä itsestään meteliä mutta on aina valmis auttamaan. Apua ja tukea Artolta onkin luvassa myös tulevina vuosina Oulun kamarilaisille.

Suomen Nuorkauppakamarit Alue D onnittelee lämpimästi uusia senaattoreita!