Kitteeltä Eurooppaan

Minulla oli ilo ja kunnia päästä osallistumaan tänä vuonna elämäni ensimmäistä kertaa JCI Challengeen, joka järjestettiin 16.-18.6.2018 Liettuan Panevezysissä ennen Eurooppa-kokousta 2018.

Lähdin kolmepäiväiseen kisaan ilman suuria ennakkotietoja. Tiesin kuitenkin sen, että luvassa olisi ryhmätehtäviä ja hauskanpitoa muiden osallistujien kanssa. Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa oli parisuunnistusta erittäin haastavan kartan avulla. Meillä matkaa kertyi kymmenen kilometriä kävellen, minkä jälkeen matka jatkui illan hämärtyessä polkupyörillä pitempiä rasteja etsien. Tiimimme lopetti ensimmäisen päivän seikkailun puolenyön maissa, kun eteen näki enää taskulampun valossa.

Seuraavana päivänä edessä oli uudet tiimit ja uudet haasteet: legojen kasausta viestinviejän kautta, lasersotaa, mukileikkejä ja nuorallakävelyä. Viimeinen päivä alkoi skeittilautakilpailuilla, jonka jälkeen päästiin kasaamaan lauttoja 50 litran tynnyreistä, joiden avulla ylitimme vesistön.

Miten tämä kilpailu eroaa normaalista nuorkauppakamarilaisten kokousviikonlopusta?
JCI Challenge -kilpailussa pääsee olemaan samojen ihmisten kanssa kolmisen päivää tutustuen heihin ajan kanssa ja luoden syvempiä kontakteja. Tänäkin vuonna paikalle oli saapunut jäseniä ympäri Eurooppaa ja maailmaa, kaukaisimmat kilpailija tulivat Japanista ja Intiasta! Suosittelen ehdottomasti tulemaan mukaan ensi vuonna.

Kilpailun jälkeen matka jatkui Eurooppa-kokoukseen Latvian Riikaan. Ennen varsinaista kokousta tiistaina 19.6 pääsin osallistumaan yritysvierailuille. Ensin menimme Skonto Prefabin betonitehtaalle, jossa kuulimme mm. miten yrityksen bisnes toimii ja minne taloja tai kerrostaloja rakennetaan eniten. Skonto Prefab on kilpailukykyisempi toimitettaessaan tuotteita merenrantakaupunkeihin, kuten Ouluun, Helsinkiin ja Turkuun. Kannattaa siis kysyä tarjousta, jos haluat edullisen betonitalon mittojen mukaan.

Toinen yritysvierailu tehtiin lyhtypylvästehtaalle jossa näimme, miten lyhtypylväitä tehdään. Saimme kuulla, että vain yksi prosentti puista kelpaa lyhtypylväskäyttöön. Vaikka bisnes vaikuttaa helpolta, se ei silti ole sitä, sillä kilpailu alalla on todella kovaa. Suhteilla on siis väliä tässäkin bisneksessä, ja henkilökohtaiset suhteet eri maihin täytyy käydä luomassa paikanpäällä ennen, kun asiakkaan luottamus on saatu.

Keskiviikkona 20.6 olin menossa mukana Suomen jalkapallojoukkueessa. Tänä vuonna joukkuueen valmentajana toimi Jyri Järvinen, joka oli saanut kasattua hyvän joukkueen. Pelit meni erittäin hyvin, koska olimmehan lähes voittamattomia! Kotiin viemisiksi saimme pronssimitalit, eikä hopeakaan ollut kaukana.


Torstaina 21.6 oli vuorossa kouluttautumista omalla tyylillä, ja perjantai huipentui gaalailtaan, jossa juhlittiin uusia ystäviä todella onnistuneesti. JiiCeet olivat hyvällä tuulella, ja järestelyt pelasivat kaikkialla erinomaisesti.

Suurin osa kokoustajista halusi kokea myös juhannusjuhlan ulkomailla! Keskikesän juhla oli järjestetty Jurmalan hiekkarannalle, jossa saimme kokea aamuun asti palaneet kokot ja erilaisten bändien musiikin aina kansanlauluista tanssittavampaan musiikkiin.

Kaikenkaikkiaan Riikan Eurooppakokous oli ainakin minun kohdallani erinomaisen hieno kokemus. Jos haluat tavata uusia ihmisiä, kilpailla, kouluttautua, löytää rakkautta tai pitää vain hauskaa, lähde ulkomaille. Seuraava huikea tilaisuus tarjoutuu jo ensi vuonna, kun JCI World Congress 2019 järjestetään Tallinnassa!

Vesa Tiainen
Kiteen Nuorkauppakamari ry

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *