Tuottava Idea -kilpailun Pohjois- ja Itä-Suomen voittajat on selvillä!

Tuottava Idea -kilpailu on järjestetty alueellisena ensimmäisen kerran jo vuonna 1977. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n järjestämän kilpailun tavoitteena on edistää yrittäjyyden arvostusta ja osoittaa mikä osuus ja merkitys innovaatioilla on talouselämämme terveessä kasvussa sekä elintasomme positiivisessa kehityksessä. Kilpailu on historiansa aika onnistunut hyvin nostamaan esiin tulevaisuuden menestyjiä. Voittajina historian saatossa on palkittu muun muassa Polar Electro Oy, Ponsse Oyj ja Genelec Oy.

Suomen Nuorkauppakamarit jaetaan neljään alueeseen. A-alueeseen kuuluu pääkaupunkiseutu, Uusimaa, Kanta-Häme, Turun seutu, Varsinais-Suomi sekä Ahvenanmaa. B-alueeseen lukeutuu myös osittain Häme ja Uusimaa mutta myös Kymenlaakso, Etelä-Karjala sekä Etelä-Savo. C-alue kattaa Keski-Suomen, Pirkanmaan, Pohjanmaan sekä Satakunnan. D-alueeseen kuuluu koko Itä-Suomi sekä Pohjois-Suomi.

Huhtikuun ajan yrityksillä, yhdistyksillä sekä muilla organisaatioilla oli mahdollisuus osallistua mukaan kisaan alle 3 vuotta vanhalla idealla. Alueelta valitaan voittajat kolmesta eri sarjasta: yrityssarjasta, yhteiskuntasarjasta sekä start-up-sarjasta. Näiden sarjojen voittajat kaikilta alueilta jatkavat kansalliseen kisaan. Kansallisena kilpailupäällikkönä toimii Ville Hanski.

D-alueen kilpailuhakemuksia arvioimassa ja pisteyttämässä on ollut kolmihenkinen tuomaristo, joka koostuu D-alueen edustajasta sekä kilpailun yhteistyökumppanien eli Leader -toimintaryhmien sekä Tekesin edustajasta. Aluekilpailupäällikkönä toimii Marjo Kämäräinen.

Voittajat julkaistiin Joensuu Areenalla SciFest -tapahtumassa. Yrityssarjan voitti Goodwiller Oy tuotteellaan Promilless. Tuomaristo piti ideasta sen yksinkertaisuuden ja helppouden vuoksi. Tuote on myös kohtuuhintainen ja myynnissä ruokakaupoissa, joten se on helposti saatavilla. Tuotteella on positiivinen vaikutus yleiseen turvallisuuteen. Yhteiskuntasarjan voiton nappasi Kainuun ammattiopisto YritysAmiksella. Tuomariston mielestä YritysAmis on rohkea tapa opettaa ja ideaa tulisi hyödyntää muuallakin, koulutusasteesta riippumatta. Start-up -sarjan voittaja on Vessla tuotteellaan E-pic. Rappukäytävään asennettava elektroninen nimitaulu kertoo asukkaille myös säätietoja ja bussiaikataulut. Edistyksellisen akkuteknologian ansiosta tämä taulu on täysin piuhatonja se tarvitsee ladata vain kerran vuodessa.

Tuomaristoa edustamassa paikalla oli D-alueen aluejohtaja Tiia Mustonen, Keski-Karjalan Jetina ry:n toiminnanjohtaja Maare Laakkonen sekä Tekesin asiantuntija Maaret Kaksonen.

Voittajat jatkavat kansalliseen kilpailuun. Tämän vuoden kansalliset palkinnot jaetaan Suomi Areenalla Porissa MTV3 päälavalla 13.7.2017. Kansallisten sarjojen voittajat pääsevät soittamaan Nasdaq OMX Helsinki pörssin avauskelloa ja kertomaan omasta, voittaneesta tuottavasta ideasta medialle. Lisäksi voittajat saavat yrityksensä logonsa näkyviin New Yorkin Times squaren valotaululle!

Paljon onnea voittajille ja menestystä kansalliseen kisaan!

 

Lisätietoa kilpailusta:

www.tuottavaidea.fi

 

Lisätietoa voittajista:

www.goodwiller.fi

www.yritysamis.fi

www.vessla.net

 

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *