Tunnetko esimerkillisen nuoren johtajan?

Nyt voit ehdottaa häntä Vuoden Nuoreksi Johtajaksi 2015! Hän voi olla kuka tahansa alle 40-vuotias johtaja, joka toimii vastuullisesti ja esimerkillisesti.
Hän johtaa päämäärätietoisesti ja kestävällä tavalla organisaatiotaan. Hän kantaa johtajana vastuun sekä asioista että ihmisistä. Hänellä on rohkeutta kohdata haasteet ja omat alaiset sekä olla esimies vaikeissakin tilanteissa. Hän huolehtii omasta ja työntekijöidensä osaamisista ja niiden ajan tasalla pitämisestä sekä omasta ja työntekijöidensä jaksamisesta. Hän tuo organisaation yhdessä sovitut arvot arkeen ja käytäntöön.
Kilpailussa menestyy nuori johtaja, jolla on kunnianhimoisia tavoitteita ja joka pyrkii johtamisellaan muovaamaan tulevaisuutta. Hän toimii tuloksellisesti ja pyrkii luomaan työpaikkoja.
Tutusta tarkemmin kilpailuun ja ilmoita samalla ehdokkaasi: nuorijohtaja.fi

Teksti ja kuva: Auli Kangas

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *